Last month in Finland

Hellurei jälleen rakkaat ihmiseni!

Hello again, my dear people!



Niin kuin osa on varmaan huomannutkin, en ole tässä kirjoitellut kolmeen kuukauteen blogiin, jota olisi pitänyt päivitellä ahkerasti sen mukaan kun vaihtojutut edistyy ja matkoilla käydään. Noh, ei se mitään!

Like some of you may have noticed, I haven't been writing this blog for three months, which I should have done. Well, I guess it's ok!






Viimeinen kuukausi Suomessa pyörähti siis eilen mukavasti käyntiin. Ei sitä oikeasti uskonut että se näin nopeasti tulisi eteen, kun sitä vaihtoa silloin melkein vuosi sitten alkoi miettimään. Ajattelin, että fiilikset olis ihan erilaiset kuin ne nyt ovat. Kai se sitten koko vaihto tulee tälläistä olemaan, odottaa muuta ja nenän eteen tuodaan toista. 

My last month in Finland started out well yesterday. I really didn't think that it would be here so fast, when I thought about exchange about a year ago. I thought that I would feel very different right now than I do. I guess that's what the whole year is going to be, you expect something and life brings you something else.

Vaihtoperhe ja koulu ja kaikki lopulliset sijoitustiedot ovat siis saapuneet. Lopullisena kohteena on Oak Park Illinoisissa, joka sijaitsee muutaman korttelin päässä Chicagon keskustasta. En sanoisi että mikään hirveän paha sijainti! Perheeseeni kuuluu vanhemmat, kaksi siskoa (-99 & -97) ja kaksi veljeä (-96 ja -94), joista veljet eivät kuitenkaan asu enää kotona, vaan opiskelevat yliopistoissa muualla Amerikassa. Perheessä asustavat myös koira ja kissa. Kouluni sijaitsee aika lähellä ensimmäistä kotiani ja kuljen sinne päivittäin kävellen. Koulussa opiskelee siis rapiat 2800 oppilasta. Ei paha määrä nykyiseen Kallion lukion noin 400 ihmiseen verrattuna. Ei paha.

I have already found out my hostfamily and school and everything I need to know. My final destination is Oak Park in Illinois, which is located a couple blocks away from the centre of Chicago. I wouldn't say it's a bad place to live in! My family consists my hostparents, two sisters (-99 & -97) and two brothers (-96 & -94), though my hostbrothers are not living at home anymore, they're studying somewhere in America. The family also has a dog and a cat. My school is quite near to my first home and I will go there everyday on foot. There are about 2800 students at my school. Not bad comparing to my school in Finland with 400 students. Not bad. 
 
Hyvä onnenpotku oli tämä perhe, tytöt ovat viestitelleet kanssani jo innoissaan. Toinen tytöistä harrastaa tanssia, kuten itsekin harrastan, ja koko perhe on musikaalinen; piano löytyy! Ongelmia löytyy vain sen kanssa, että miten saan kitaran kuljetettua sinne... ukulele kulkee hyvin, mutta saattaa olla, että ostan sieltä sitten jonkun halvan kitaran. Saa nähdä, ehkä sekin asia ratkeaa pian.

This family is the best I could've hoped for, the girls have already chatted me a lot. Other one of the girls dances, which I do too, and the whole family is musical; they have a piano! The only problem is that how will I get my guitar there.. ukulele is easy to take with, but it might be that I'll buy some cheap guitar from there. We'll see.

Meillä on viimeiset Rotarykoulutukset olleet, jotka ovat kyllä olleet hyödyllisiä. Hyvin on kerrottu todennäköisistä fiiliksistä siellä eri vaiheissa vuotta ja nyt osaan valmistautua enkä säikähdä, jos kesken vuoden alkaa pieni masennuskausi. Kuitenkin yhtä asiaa ei ole selitetty ollenkaan; tunteita ennen lähtöä.

We've had our last Rotary trainings and they have been very useful. They've told us well about the feelings we will probably have at different parts of the year and now I can get ready for them and I won't get scared, if I'll feel down during my year. There was still one thing though that was missing; the feelings before going on exchange. 

Koulutuksissa on puhuttu paljon siitä, miten olemme nyt innoissaan ja tämä aika ennen lähtemistä on pelkkää nousukiitoa kun pakkaillaan innoissaan ja jutellaan perheen kanssa into piukeana. Itse säikähdin tuota vähän, koska vielä hetken aikaa sitten tunsin oloni aivan vastakkaiseksi. Heräilin yöllä siihen, että olin valmis perumaan vaihtoni, koska olin siitä aivan kauhuissani. Minulla oli noin kuukauden vaihe, kun en halunnut vapaaehtoisesti puhua vaihdosta kellekään enkä uskaltanut edes puhua ensimmäiselle hostperheelleni, koska ajatuskin vaihdosta sai aikaan oksennusreaktion. 

In trainings they've talked a lot about how excited we are now and that this time before leaving is just all rainbows and butterflies and talking to our host families with all joy. I got a bit scared of hearing that, because I felt excactly the opposite way still a while ago. I woke up at night thinking that I should cancel my exchange, because I was terrified of going. I had this probably moth lasting period, where I didn't want to speak to anyone about exchange and I didn't even want to speak to my host family, because even a thought about exchange gave me fever. 

 
Miksi näistä asioista ei infota tuleville vaihtareille missään? Nyt vaihdosta tulleiden vaihtareiden ja vaihtoon lähtevien vaihtarikavereideni kanssa puhuttuani sain kuitenkin lohdutuksekseni kuulla, etten olekaan yksin näiden tunteiden kanssa. Muillakin on samoja fiiliksiä eikä niitä tosiaan tarvitse pelätä. Pelko on iso osa vaihtoa, ei se ole varmaan kenellekään helppo pala purtavaksi lähteä yhtäkkiä vuodeksi tuntemattomaan perheeseen tuntemattomaan maahan asumaan. Nyt se on ihan järkeenkäypää, mutta silloin muiden innostellessa alkoi itseä vähän hirvittää.

Why don't they give information about these things to exchange students? Now that I've spoken to other exchange students I happily heard that I'm not alone with these feelings. Others have these feelings too and there's no need to be afraid of them. Fear is a big part of exchange, it's probably not easy for anyone to just suddenly leave for a year to live with a new family in a new country. Now it all makes sense to me, but a couple weeks ago when everyone else was so excited, it felt pretty awful.

Nyt kuitenkin elän aikaa, kun en oikein tiedä mitä tunnen tästä kaikesta. Vaihtoon lähtö on niin lähellä, että sitä ei oikein osaa sisäistää. Samaan aikaan olen innoissani lähdössä, mutta samaan aikaan en edes sisäistä lähteväni ja ajatuskin lähdöstä saa pääni pyörälle ja tekee mieli käpertyä peiton alle piiloon. Ranskalainen vaihtarikaverini kuitenkin lohdutti minua sillä, että hän tunsi ihan samoin. Viimeinen viikko ennen vaihtoon lähtöä hän oli kuulemma valmis jo perumaan koko matkan, mutta nyt ei vaihtaisi hetkeäkään. Vaihtovuosi kaikessa ihanuudessaan ja kauheudessaan antaa kuitenkin niin paljon, ettei sitä käsitä jos ei lähde. 

Right now I'm living a time when I really don't know how I'm feeling about all this. Going on exchange is so close, that my brain can't really take it in. At the same time I'm super excited to go, but also I can't even feel like I'm leaving and just a thought of it makes my head spin and makes me want to hide under the blanket and stay there. Luckily my french exchangestudent friend told me that she felt exactly the same. She told me that the last week before leaving was the worst and she was ready to cancel the whole thing, but now she wouldn't change a thing. In all of it's beauty and uglyness, exchange year gives so much, that you can't even imagine if you don't go there.

Näin sanoi eräs suomalainen ystäväni, joka saapui juuri pari viikkoa sitten vaihdosta Italiasta. Keskustelimme siitä mitä menettäisin jos jäisin Suomeen. Ystäväni totesi, että kaikki jotka eivät lähde vaihtoon eivät tiedä mitä menettävät, joten he elävät siinä onnellisessa tietämättömyydessä. He taas jotka lähtevät vaihtoon tietävät vain tasan tarkkaan mitä kaikkea he olisivat menettäneet ja se on arvokkaampaa kuin mikään mitä he ovat aikaisemmin kokeneet. Tämä ajatus mielessäni lähden 29 (hui kamala onko siihen niin vähän aikaa) päivän päästä rapakon toiselle puolelle. 

This was said by my finnish friend, who just arrived a couple weeks ago from exchange in Italy. We had a conversation about the things I would miss if I'd stay in Finland. My friend said that everyone who are not going on exchange don't know what they're missing, so they live in that happy unknowledge. But those who go on exchange only know exactly what they would've had missed and that's much more valuable than anything they have ever experienced. This thought in my mind I will leave in 29 (oh my, it's so soon!) days to the other side of this huge ocean. 

 

Sain muuten juuri uuden kameran, joka inspiroi mua taas kirjoittamaan. Lisään nyt siis tällä kertaa ihan itse kuvaamiani juttuja tänne eiliseltä ja tältä päivältä. Huomenna nokka kohti Hankoa, sieltä sitten kuvamateriaalia myöhemmin. Jee!

By the way, I just got a new camera, what inspired me to write again. So this time I will add some photos I took myself yesterday and today. Tomorrow I will go to Hanko and I'll post some photos from there later on. Yeah!


- Rosa